torstai 22. marraskuuta 2012
Hilman terveystulokset
Hilma (Arttulan Valkoinen Noita) kävi Pekka Sarkasen tarkastettavana Rovaniemellä 27.10.
Silmät terveet.
Lonkat B/B.
Tähän riittänee loppukommentiksi vain että, JES - minä sekä kasvattaja olemme tyytyväisiä ! :)
Elämää tunturissa !
Blogi vietti huomattavan pitkän syysloman, mutta josko sitä nyt koittaisi taas ryhdistäytyä?
Elokuun alussa pakkasin Neidit sekä itseni ja suuntasin takaisin Leville jossa vietin myös viime talven. Lokakuussa kävi Suvi göötteineen vierailulla ja toi tullessaan myös Taavin tunturiin.
Elo ja työnteko on maistunut kaukana pohjoisessa varsin hyvin ja tämän parempia lenkkimaastoja tuskin monestakaan paikasta löytyy? Ruskan aikana lenkkeiltiin paljon tunturien rinteillä ja soilla, nyt kun talvi on jo saavuttanut meidät niin ollaan tyydytty hieman helpompiin reitteihin. Syksyllä pyöräily oli kovastikkin suosiossa ja nyt sit täytyisi uskaltautua joku päivä koittamaan, kuinka tämän akan käy kun hyppää suksien päälle ja ottaa muutaman karvakaverin mukaan. Poroja näkyy lenkeillä turhankin paljon, neiti H on erikoistunut porojahtiin ja onkin tienannut itselleen aika tiukasti valvottua hihnalenkkeilyä... Taavia ja Novaa porot kiinnostaa, mutta hillitsevät itsensä huomattavasti paremmin niiden läheisyydessä kuin tuo yksi Hulda Huoleton.
Harrastaminen koirien kanssa on tällä hetkellä aika jäissä, mukavaa hengailua ja pitkiä lenkkejä. Agiliitely on kokonaan tauolla, täältä kun lähin treenipaikka näin lumiseen vuodenaikaan olisi Pellossa / Rovaniemellä johon molempiin on parin tunnin ajomatka. Tokoa ollaan yritetty treenata ja ainakin Nova saa startata ensi vuonna parit kokeet. Sammaritkin ovat monesti yllättäneet minut tokoilullaan ja olen jo pari kertaa vakavasti katsellut niidenkin osalta koekalenteria sillä silmällä. Pelottavaa.
Mikä olisi tarpeeksi hyvä syy jättää vuotuinen näyttelyharrastajien mekka - joulukuun alun messukeskuksen näyttely väliin? No ei ainakaan se, että näyttelypaikalle on reilut 1000 kilometriä matkaa, joten parin viikon päästä allekirjoittanut ja prinsessa bc käännämme nokat kohti Helsinkiä ja haistelemaan pariksi päiväksi pääkaupunkiseudun tuulia ! Nova kehäkettuilee molempina päivinä ja sen suurempia odotuksia ei todellakaan ole. Bordercollieita kehässä molempina päivinä kuutisenkymmentä ja Nova hyvässä, mutta hieman vajaassa turkissa... Ei hyvä.
Lyhyesti ja ytimekkäästi koottnuna meille ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä, voidaan hyvin ja nautitaan elostamme! :)
ps. Näin loppuun on aivan pakko hieman kaivaa puukkoa haavassa, kun moni lukijoista lenkkeilee hyvinkin kuraisissa, harmaissa ja synkissä maisemissa päivästä toiseen... Täällä on ollut lumet kuukauden verran maassa eikä kuukauteen ole kerääntynyt kuraa ja hiekkaa sänkyyn, voisin väittää että aika mukavaa ;) Täällä on siis talvi ollut jo pidemmän tovin, lunta nelisenkymmentä senttiä ja pakkanenkin käynyt välillä jo parinkymmenen asteen hyytävämmällä puolella. Plussana kaikele revontulet ovat luoneet useampana iltana luonnon oman, uskomattoman elokuvateatterin iltalenkeille katseltavaksi - voisin väittää että lumi, pakkanen & revontulet voittavat monen monta kertaa ankean kuran ja vesisateen ;)
Kuvia elämästä tunturissa päivittyy hyvinkin säännöllisen epäsäännölliseen tahtiin tänne!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)