Sivut

maanantai 23. syyskuuta 2013

Tekevälle sattuu... !

Lukeminen omalla vastuulla! Allekirjoittanut koittaa vältellä ankeaan sadekeliin lenkille lähtöä ja päätti kirjoittaa vuosien varrella sattuneista kommelluksista muutaman ylös.

Autoillessa voi sattua ja tapahtua...

* Kauniina kesäpäivänä, reipasta satasen vauhtia maantiellä ajaessa on varsin ikävä huomata, että auton tuulilasissa on ampiainen. Ja näin pahan pörriäiskammon omaavana on vielä ikävämpää huomata, että se ampiainen on muuten sisäpuolella ikkunaa. Ei muuta kun auto ripeästi tienlaitaan parkkiin ja itse autosta ulos. Pelkääjän ovi auki ja takakonttiin nojailua välillä tarkastaen, onko se pörriäinen poistunut jo paikalta. Tovin autoon nojailun jälkeen pysähtyy perään arviolta nelikymppinen herrasmies joka noustuaan autosta tiedustelee, onko miulla joku ongelma ja voisiko hän olla avuksi. Reippaasti vastaan, että onhan miula pienoinen pulma ja kerron, kuinka tuo viheliäinen otus hidastaa matkantekoa. Mies luo epäuskoisen katseen vuorotellen miuhun ja ampiaiseen, tappaa ampiaisen, heittää raadon ulos ja toivottaa hyvin huvittuneena mukavaa päivänjatkoa.

* Urhea kulkupelini oli parin vuoden ajan punainen fiat, jonka rekisterinumerokin oli kuin miulle tehty "HIH-***". Tuo urhea punainen starttasi säällä kuin säällä, sillä sitä ei lannistaneet edes kolmenkymmenen asteen pakkaset. Yhden ainoan kerran tuo kulkine sai minut luettelemaan litannian niitä sanoja, mitkä eivät ole soveliaita lasten korville. Kaikessa rauhassa ajelin taajama-alueella 60km/h vauhtia ja olin juuri aikeissa ruveta hiljentämään risteykseen, kun tapahtui jotain mystistä. Kierrokset hyppäsi niin tappiin, kun kierrokset vaan voi pienessä autossa hypätä, auto nykäisi eteenpäin ja meteli oli kova. Sammutin auton tien sivuun ja totesin, et nyt ei voi auto hyvin. Konsultaatio puhelu iskälle, jossa kerroin että auto ei voi hyvin ja missä oon. Kohta tulikin pari isän työkaveria paikalle ja konepellin avattuaan eivät olleet uskoa silmiään. Moottori oli tippunut. Ja siis aivan kirjaimellisesti, moottori oli tippunut ja roikkui hyyyvin lähellä maanpintaan ainoastaan kaasuvaijerin varassa. Tuon ei kuulemma pitäisi olla millään lailla mahdollista, mutta niin vain kävi.

* Kun koskaanhan en ole kuullut, että autopesuun ajaessa täytyy autosta irroittaa antenni, niin päätin ihan vaan kokeilun vuoksi jättää sen paikalleen ja katsoa kuinka käy. (Tähän väliin toimituksen huomio, itsehän olen työskennellyt yli kaksivuotta huoltoasemalla ja myynyt niitä pesuja miettien aina välillä, kuka urpo unohtaa ottaa antennin pesun ajaksi pois. Tähän väliin on myös hyvä kertoa, että tämän kertainen antenni ei ole ensimmäinen, minkä olen saatellut samalla tavalla paremmille antennusmaille.) Kuten joku jo ehkä arvasi, hyvinhän ei siinä käynyt ja sain kerätä pesuhallin lattialta antennin rippeet. 
 Heti en ehtinyt uutta antenni ostamaan, vaan se siirtyi ja siirtyi. Vihdoin ajattelin edistää asiaa ja kurvasin kauppareissulla bilteman pihaan. Keräsin reippaana vanhan antennin rippeet autosta ja marssin sisälle. Kerroin myyjälle, että tartten tälläisen uuden ja sellaisenhan sain. Maksoin ja menin autolle, aikeissa kiinnittää uusi antenni heti paikoilteen. Avasin oven ja nousin seisomaan oven reunalle, koska eihän tälläinen persjalkanen muuten oikein yletä. Yllätys oli aikamoinen kun tajusin, et perkele siellähän on ehjä antenni paikallaan. Iskä oli selkeesti hoitanu asian. Jonkin tovin joutu itekseen nauramaan juuri ostamani antenni käsissä tuijottaen sitä, mikä sielä katolla oli jo. Siinä sit keräsin uuden antennin ja kävelin takas kauppaan, sain palautettua antennin ja naurut päälle kun kerroin, että siellä katolla nököttikin ehjä antenni.

 Kun se härkäsammakko vaan karkaa suusta...

* "Kasvaako kaali puussa?"
* "Onko munatoti pensas?"
* "Joo, kyllä täältä glögiä saa ja pipariakin, jos sitä mieli tekee."
* "Mitä, eiks munakoiso ookkaan lehmän sisäelin?!?"
* "No, en osaa puhaltaa mut osaan mie imeä!"
* "Poronmätimoussea"
* "I my Juuli"

Nyt on pakko lähteä sateesta huolimatta koirien kanssa ulos. Joskus jos inspiraatio iskee, saatan vaikka jatkaa koottujen kömmähdysten ja lausahdusten kirjoittamista.

Porvoo KR

Kesän 2013 ulkonäyttelyt paketoitiin kasaan aurinkoisessa säässä Porvoossa 14.-15.9. Kelit suosi & seura oli hyvää - niin kuin koko kesän ajan.
Lauantaina oli Novan kehä ja siihen ei ollut todellakaan minkäänlaisia odotuksia Rouvan ollessa niin kalju, kuin karvallinen koira voi vaan olla. Kehää seuratessa oli jo todettu, että Ruotsalainen tuomarimme on todella tiukka ja oikein ootettiin jo, että Novan yli vuoden kestänyt "erinomainen" putki katkeaa nyt. Taas kerran, aivan turhaan aliarvioitiin Rouva Loistavaa, sillä eihän tuo putki vielä mihinkään katkennut, sitä siis edelleen odotellessa.

Nova VAL ERI1 SA PN2, tuomarina Birgitta Svarstad Ruotsista
"Valioluokan korkealaatuinen narttu, joka tänään esitetään lyhyt karvaisena. Miellyttävä pää ja ilme. Hyvät rungon mittasuhteet. Hyvin kulmautunut. Hyvin kannettu häntä."

Tuomari nauroi ihan ääneen, kun ensimmäisen kerran koski koiraan ja totesi sen olevan "very naked" ja silti arvostelu alkaa varsin mukavasti. Kilpailuluokan jälkeen tuomari kehui ääneen Novaa, kuinka se on täydellinen ja liikkuu upeasti sekä kertoi, kuinka hän haluaa nähdä tämän koiran vielä joskus täydessä
turkissa. Rouvo Loistava on vaan aikamoinen paketti, karvoilla sekä ilman ! <3

Lauantai-iltana vähän sammaripyykkiä Muhniemellä ja sunnuntaina taasen kohti näyttelypaikkaa. Turolla alkoi tästä näyttelystä se viimeisen sertin "metsästys". Innolla jäämme seuraamaan, kauan tämä jahti jatkuu.
Sammareilla oli suomalainen tuomari, herra joka ei ole ennen ainakaan suomessa sammareita arvostellut. Tuomarin linja ei tainnut oikein aueta kenellekkään kehän laidalla, sen verta erityyppisiä koiria se sijoitti. Turo ei osunnut siihen olemattomaan linjaan mitenkään päin. Sen arvostelu olikin kuin vanhan auton katsastuslista, missä lukee isoin kirjaimin "hylätty".

Turo KÄY EH1, tuomarina Jouko Leiviskä
"Pienehkö uros, jolla voisi olla pidempi kaula. Voisi olla paremmin kulmautunut sekä edestä että takaa. Otsapenger voisi olla selvempi. Hieman lyhyt kuono-osa, samoin alaleuka voisi olla voimakkaampi. Hyvä hännän kiinnitys. Ei täydessä turkissa. Liikkeet voisi olla tehokkaammat. Esiintyy ja esitetään erinomaisesti."

Porvoon myötä laitettiin teltta ja ulkonäyttely vermeet talviteloille ja jatketaan sisänäyttelyiden parissa Tuuloksen ryhmiksessä parin viikon kuluttua.

Kuvasta kiitos Pilvi !

"... kun hellohame heilahtaa ja vanha foxi soi..."

Pari kuvaa kaksjalkaisesta ja karvakorvista ! Kiitos Pilvi!






Pari mätsäriä & pari jumista akkaa

Viime viikkoihin on taas mahtunut kaikenmoista puuhaa. Miun kesäkin on töiden osalta laitettu pakettiin, päättäjäiset juhlittu ja laiva paketoitu talvikuntoon. Rankka, antoisa mutta silti aivan huippu kesä tuli seilattua Viipuriin ja takaisin. Kesästä kiitos niin loistaville työkavereille mutta ennen kaikkea koirien kanssa jeesanneille, ilman teitä en olisi saanut elää kesää kanavarallissa !

8.9 käytiin Hilman kanssa mätsärissä Lappeenrannassa, jossa oli samalla showhau kiertua ja niiden kuvaukset. Hilma kävi kuvattavanakin, mutta valkoinen koira valkoisella taustalla ei näytä ainakaan noissa kuvissa oikein miltään, niin jätän ne kokonaan julkaisematta. Hairahduin ilmottamaan Hilman Tuuloksen ryhmikseen Lokakuun alkuun, joten vähän sitäkin silmällä pitäen piti mätsäröidä sen kanssa. Tuloksissa ei tälläkään kertaa hurraamista, sinisen se taisi saada eikä sijoitusta. Esiintyi ihan ok, liikkui kivasti mutta seisotuksissa malttamaton. Ja tuo miusta tuntuva ikuinen oikean takajalan ongelma on edelleen. Muuten siis seisoo kivasti, mutta sen siirtää aina jossain vaiheessa eteen, täytyy pitää teho näyttelytreenit ennen ryhmistä tuon kanssa.

Mätsärin jälkeisellä viikolla ajelinkin taas vaihteen vuoksi pientä etelä-suomi road trippiä ja kävin kaappaamassa Pilvin ja sen luona "evakossa" olleen Novan kyytiin ja suunnattiin Metsäkylään hervottomaan nais- ja bordercollie seuraan. Suunniteltiin hieman Marraskuun reissua sekä tiedossa oli, että Nova hierotaan läpi. Metsäkylässä olikin paremman palvelun paikka ja koiran lisäksi hierottavaksi joutui allekirjoittanutkin. Molemmat, sekä akka että koira olivat jumissa, kaksilahkeinen vielä vähän enemmän. Hyvin Novan jumit lähti aukenemaan ja käyrästä banaanista suoristui bordercollie. Nyt on seuraava hieronta kerta taas jo sovittuna, niin koiralle kuin akallekkin - himskatin kätevää, kun samalla kertaa saa molemmat hoidettua ;).

12.9 oli vuorossa mätsäri Kotkassa. Otettiin se Pilvin kanssa suunnaksi ja aloiteltiin siitä pitkän, koiramaisen viikonlopun vietto. Neljä elukkaa pääsi mein kanssa missikarkeloihin, mie otin matkaan Turon & Novan ja Pilvi valkkasi laumasta mukaan Vernan & Fannyn, joka oli miun matkassa viikonlopun näyttelyitä silmällä pitäen.
Nova esiintyi varsin Novamaisesti eli erittäin hyvin ja sai punaisen nauhan. Punaisissa ei sitten sille sijoitusta. Turo esiintyi myöskin varsin kivasti, ja tuomarin pohtiessa ääneen vaikeaa valintaa nauhakeh
ässä niin totesin, että voidaan ottaa sininen, niin miulla ei ole montaa koiraa samassa kehässä. Turo jatkoi sinisten kehässä varmaa esiintymistään ja olikin SIN1. Bis-kehän alku meni hieman sähläykseksi, kun jotkut viisaina leikityttivät valkoisiapaimenkoiria irrallaan ihan kehän laidalla ja koirien leikin yltyessä niiden juoksuralli tuli lähes kehään asti... Turo kokosi itsensä hienosti holtittoman häiriön poistuttua takanta ja oli loppujen lopuksi bis2 ! Bis1 oli hieno alaskanmalamuutti, joten oikeaan roturyhmään meni voittokin!
Pilvin handlaamista molemmille punai
set, mut kumpikaan ei palkinnoille tällä kertaa yltäneet. 


Kuvista kiitos kenelle muullekkaan kuin Pilville !

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Loppuvuoden kalenteri

Syyskuu

14.9 Novalla kaikkien rotujen näyttely Porvoossa
15.9 Turolla kaikkien rotujen näyttely Porvoossa

Lokakuu

05.10 Turolla & Hilmalla ryhmänäyttely Tuuloksessa
26.10 Turolla, Hilmalla & Novalla kansainvälinen näyttely Lahdessa

Marraskuu

02-03.11 Turolla & Novalla 2x cacib näyttely Tartossa
16-17.11 Turolla, Hilmalla & Novalla kansainvälinen näyttely Jyväskylässä

Joulukuu

13.12 Turolla & Novalla kansainvälinen näyttely Helsingissä, HeW-13
14.12 Turolla & Novalla kansainvälinen näyttely Helsingissä, PMW-13
15.12 Turolla & Novalla kansainvälinen näyttely Helsingissä, V-13


Kesän alusta asti meidän huippu JEP-teamilla on ollut kunnia käyttää näyttelyissä Show Leads For Dogsin näyttelyhihnoja. Kiitos ja kumarrus tähän astisesta yhteistyöstä ja toivomme, että tämä jatkuu pitkään! Upeisiin hihnoihin voi tutustua täällä!
                             

Ja koska hihnat on nyt niin hienot, niin pitihän sitä panostaa myös numerolapunpidikkeisiin. Tilasin meille sammari sekä bortsu pidikkeet Tessukalta ja ainakin niiden ulkonäköön olen erinomaisen tyytyväinen, testaamaan en ole niitä vielä päässyt.



Mäntyharju 31.8

Elokuun viikonlopusta toiseen jatkuvan näyttelyputken päätti Mäntyharjun kr näyttely. Mie olin itse töissä joten Pilvi matkasi sekalaisen koiralauman kanssa näyttelyyn. Turolle hieman uskallettiin odottaa toista sertiä, sillä tuomarina olisi viime viikonlopun bis-kehän tuomari joka oli selkeästi Turosta tykännyt eikä sammareita ollut ilmoitettu kuin kmmenen paikalle. Novan kanssa odotettiin kuumeisesti ensimmäistä jotain muuta kuin erinomaista, sillä se oli suorastaan järkyttävän näköinen - kalju ja viikon super aktiiviloman jälkeen suorastaan laihahko. 


Ensiksi sain aamusta jännittää ja odottaa töissä tuloksia sammarikehältä ja kun tulokset sain, en voinut kuin hymyillen jatkaa työpäivää. 

Turo KÄY ERI1 SA PU1 SERT ROP, tuomarina Paavo Mattila
"Erinomainen uros, kaunis pää, silmät voisivat olla hieman tummemmat. Hyvät korvat, kaunis kaula. Erinomainen runko, erinomainen ylälinja ja takaosa. Hieman suora edestä. Hyvänlaatuinen turkki. Kaunis häntä. liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös."

Alku iltapäivästä sain lisää piristäviä uutisia töihin, sillä Pilvin juniori-ikäinen englanninsetterinarttu oli saanut ensimmäisen sertinsä ! Ja tulosten odottelu jatkui pitkälle iltapäivään, ennen kuin bordercolliet oli arvosteltu. Tuomari Gunnel Holm oli jakanut kaikille vähäkään karvansa tiputtaneille EH:ta, joten Pilvi oli ollut jo aivan varma, ettei Nova missään nimessä saa siitä parempaa. Nova kuitenkin yllätti, eikä vieläkään katkaissut erinomaista putkeaan. Tuomari oli vielä harmitellut koiran turkittomuutta & laihuutta ja kehunut, että se liikku "fantastisen upeasti". 

Nova VAL ERI1, tuomarina Gunnel Holm
"Oikantyyppinen narttu jolla hieman hento luusto. Hyvä selkälinja. Kuono saisi olla hieman täyteläisempi silmien alta. Valitettavasti narttu esitetään tänään laihassa kunnossa. Karvapeite ei näyttelykunnossa. Liikkuu erinomaisen hyvin."


Ja koska Turo oli repäissut ja ollut jo toistamiseen viikon sisään rop niin jatkoin tulosten jännittämistä odottaen ryhmäkehän tuloksia. Toki oltiin jo puhuttu, että tuskinpa tuo pieni töppönen toista kertaa yllättää ja menestyy. Mutta mitä vielä, sainkin tekstiviestin "RYP1..." ja olin jo aivan varma, että Pilvi tekee kiusaa ja huijaa. Mutta ei, totta se kirjoitti! Bis-kehässä ei enää menestystä, mutta se olikin jo varsin oletettevaa sillä sama tuomari piti Turoa keväällä erittäin hyvänä eikä oikein tykännyt mistään siinä. Mutta ryp1 on taas jo aivan superia! Turo on päättänyt, että kerta pärjätään niin pärjätään sitten kunnolla. Ryp tuomarina oli Gunnel Holm ja mitäilmeisemmin Turo sai kunnian olla viimeinen Gunnelin ryhmävoittaja, sillä Mäntyharjun näyttely taisi olla viimeinen jossa hän arvosteli. Turo ja taustajoukot ovat otettuja tästä kunniasta! 


Turon kokopäivän tulossaldo siis KÄY ERI1 SA PU1 SERT ROP RYP1 !

Luumäen palkinnot, Turo & Mäntyharjun palkinnot

Kuvista kiitos Janniliisa & Pilvi!

Luumäki ja erinomaiset tulokset !

25.8 oli Luumäellä ryhmänäyttely 1 & 5 ryhmille.  Voiko parempaa tuuria sattua, että lähellä on ryhmis jossa on molemmat roturyhmät mukana? Kaikenlisäksi ilman oli erinomainen, seura oli mahtavaa ja tulokset ihan yli minkään odotusten!

Aamusta ensimmäisenä meidän sekalaisesta seurakunnasta oli bortsujen kehä. Nova hurmasi kaljuudesta huolimatta tuomarin ja oli ROP. Muutenkin bordercolliekehällä erinomaisia tuloksia tutuille, sillä VSP oli ihastuttava "Eevertti" sekä narttujen serti meni Eevertin emälle - Onnea Tellu !
Sammarikehää odotellessa Pilvin vakiohandlattava amerikanakita Urho oli ROP ja ystäväni mudi Fekete oli ROP valioituen samalla - Onnea kaikille!


ROP Arttulan Loistava VSP Devils Shepherd Red Hot Dynamite
Sammarikehässä nähtiinkin suuria yllätyksiä, sillä meidän pieni poikanen Turo otti ja meni avamaan sertitilin ja ollen myös ROP!


ROP Adventurous VSP Eucham`s F´Jupik Seashel

Näyttelyreissun piti olla miulle lyhyt ja olla ajoissa kotona jatkamassa muuttoa, mutta lähes iltaanhan tuo reissu taas venähäti. Onneksi oli varattu kakut ja skumpat mukaan, sillä tarkoituksena oli kakutella Novan valiokakut. Ja Novan valiokakku muuttui myös Feketen valiokakuksi sekä erinomaisten koirien roppikakuksi! Ja myös miun synttärikakuttelut hoidettiin samalla, sillä seuraavana päivänä tuli miulle ikää taas vuosi lisää mittariin.


Iltapäivällä odottelun jälkeen oli ryhmäkehien aika. Novan kanssa käytiin taas juoksemassa kehä kerran ympäri ja ottamassa nopea kiitos vastaan. Teinkin Novan kanssa lennokkaan koiran vaihdoin ja lähin Turon narun päähän, sillä Pilvillä olisi muuten ollut kaksi koiraa 5-ryhmässä. Kokoomakehässä miusta tuntui että tuomari Harto Stockmari ei edes vilkaissut Turoa päin ja sen vuoksi yllätys olikin suuri, kun poimi Turon 8 parhaan joukkoon ryhmäkehässä. Jatkoon pääsi myös Pilvin käsissä ollut Urho. Juoksutusten ja seisotusten jälkeen rupesi tuomari sijoittamaan koiria ja Pilvi luotsasi Urhon hienosti sijalle 4 ! Oltiin aivan varmoja, että eihän mein pieni jätkä nyt palkinnoille asti yllä ja yllätys oli aikamoinen, kun kuuluttaja kuulutti ykköspaikalle numeron, jolla juuri meidän pieni mies oli kilpaillut ! Kehän laidalla jouduttiin Pilvin kanssa vissiin muutamat kyyneleetkin vieräyttämään toisiamme ja koiraa halaillessa. Bis-kehään Pilvi lähti Turon kanssa ja tiedettiin, että vastassa on upea partacollie mutta bis2 on jo tuloksena huima Turolle ! Bis kehässä tuomarina Paavo Mattila joka valitsikin partacollien voittoon, mutta kuulemma vain ja ainoastaan karvanmitalla.


Ihan mieletön helteinen päivä Luumäellä ja naurettiinkin, että tälläisen päivän jälkeen jaksaa taas kiertää näyttelystä toiseen vaikka ilman minkäänlaisia tuloksia seuraavat kaksi vuotta!

Nova VAL ERI1 SA PN1 ROP, tuomarina Tarja Löfman
"Feminiininen, eriomaisen tyyyppinen, tänään kovin hoikka valionarttu. Ilmeikäs pää jossa oikea vahvuus. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Oikean pituinen rintakehä, hyvä ylälinja. Liikkuu erinomaisella askeleella ja paimenkoiran asenteella. Niukka mutta oikeanlaatuinen karvapeite. Erinomainen yksilö joka olisi edukseen hieman painavampana. Esiintyy ja esitetään kauniisti."

Turo KÄY ERI1 SA PU1 SERT ROP RYP1 BIS2, tuomarina rodussa Markku Mähönen, ryhmässä Harto Stockmari ja BIS:ssä Paavo Mattila
"Mittasuhteiltaan ja ääriviivoiltaan oikea. Hyvänmallinen pää, hyvä pigmentti ja hyvin asettuneet korvat. Erinomainen kaula, hyvä eturinta. Runko voisi olla hieman voimakkaampi. Hyvä häntä. Hyvät kulmaukset ja hyvä rytminen liike. Takatyöntö voisi olla voimakkaampi. Esitetään erittäin kauniissa näyttelykunnossa. Erittäin kaunis karvan väri."

BIS1 Ovenslope Prince Charming BIS2 Adventurous

Kuvista kiitos Pilvi & Ella !


tiistai 27. elokuuta 2013

Novan MH-kuvaus

Lauantaina aamutuimaan ajeltiin Novan kanssa Rottishoviin Tammelaan jossa oli SBCAK ry:n järjestämä MH-kuvaus.
Novan testi oli pitkältikin hyvin Novan näköinen. Alla tuomarien mietteet sekä linkki videoon - enemmän aukeaa videon katsomalla kuin selittämällä.

MH-kuvaus 24.8.2013, kuvaajina Heidi Kaatiala & Pirjo Kelloterä

Kontakti tervehtiminen, 4 = ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
Kontakti yhteistyö, 3 = lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
Kontakti käsittely, 4 = hyväksyy ja ottaa kontaktia

Leikki1 leikkihalu, 4 = leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
Leikki1 tarttuminen, 5 = tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista
Leikki1 puruote ja taisteluhalu, 3 = tarttuu, vetää vastaan, mutta irroittaa ja tarttuu uudestaan / korjaa otettaan

Takaa-ajo1 kerta, 1 = ei aloita
Tarttuminen1 kerta, 1= ei kiinnostu saalista
Takaa-ajo2 kerta, 1 = ei aloita
Tarttuminen2 kerta, 1 = ei kiinnostu saalista

Aktiviteettitaso, 3 = tarkkaalevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja

Etäleikki kiinnostus, 3 = kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
Etäleikki uhka/agressio, 1 = ei osoita uhkauseleitä
Etäleikki uteliaisuus, 3 = saapuu piilossa olevan puhuvan avustajan luo
Etäleikki leikkihalu, 5 = tarttuu, vetää vastaan, ei irroita
Etäleikki yhteistyö, 1 = ei osoita kiinnostusta

Yllätys pelko, 2 = kyykistyy ja pysähtyy
Yllätys puolustus/agressio, 1 = ei osoita uhkauseleitä
Yllätys uteliaisuus, 5 = menee haalarin luo ilman ohjaajan apua
Yllätys jäljellejäävä pelko, 1 = ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
Yllätys jäljellejäävä kiinnostus, 1 = ei osoita kiinnostusta haalariin

Ääniherkkyys pelko, 1 = ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti
Ääniherkkyys uteliaisuus, 5 = menee räminälaitteen luo ilman apua
Ääniherkkyys jäljellejäävä pelko 1 = ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
Ääniherkkyys jäljellejäävä kiinnostus 1 = ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan

Aaveet puolustus/agressio, 2 = osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
Aaveet tarkkaavaisuus, 4 = tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
Aaveet pelko, 3 = on enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, vaihtelee paon ja kontrollin välillä
Aaveet uteliaisuus, 3 = menee katsomaan kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä
Aaveet kontaktinotto aaveeseen, 4 = ottaa itse kontaktin avustajaan

Leikki2 leikkihalu, 4 = leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
Leikki2 tarttuminen, 3 = tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla

Ampuminen, 3 = kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms, mutta palaa leikkiin / passiivisuuteen

Seuraavan linkin takaa löytyy video Novan mh-kuvauksesta. Valitettavasti loppukommentit jäivät uupumaan. Suur kiitos Sirpalle kuvaamisesta ja upeasta koirasta! :)

http://www.youtube.com/watch?v=ffR8MDSEwxM&feature=youtu.be

FI MVA Arttulan Loistava !!

Elokuun puolessa välissä perinteinen Kouvolan kr näyttely. Näytteleen ajaessa mietin, että ensimmäisen kerran olen oman koiran kanssa ollut näyttelyssä 12vuotta sitten kyseisessä paikassa. Tuolloin meidän pieni & pippurinen, nykyäänkin vielä eteenpäin porskuttava tiibetinspanieli Nana (Neptunuksen Hollywood Honey) misseili pentuluokassa. Aikaa on kulunut, rodut vaihtuneet ja koirien lukumäärä noussut, mutta silti näyttelyt kuuluvat isonakin osana miun harrastamiseen.


Näyttelyyn oli ilmoitettuna vain 6kappalette bordercollieita, mutta silti en ollut uskaltanut edes haaveilla Novan nappaavan viimoista sertiä tuolta. Olin kuullut tuomarista sen suuntaista juttua, että olin varautunut että se voi jakaa ihan mitä tahansa... Rouva mustavalkoinen meni ja yllätti - nappasi viimeisen sertinsä hyvin niukassa bikini turkissaan tiukalta tuomarilta!

Nova
AVO ERI1 SA PN2 SERT -> FI MVA, tuomarina Päivi Eerola
"Kaunis tasapainoinen kokonaisuus. Erinomainen sukupuoli leima. Kaunis ilmeinen pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Tasapainoinen liikunta. Hyvässä kunnossa. Kauniisti edukseen esitetty"


Turo misseili myöskin ja taas yksi ähäkutti kotiin viemisinä.
KÄY ERI1 SA PU4 vara-SERT, tuomarina Astrid Lundava Virosta
"Erittäin kaunis uros. Hyvä kokonaisuus ja mittasuhteet. Hyvä pää ja erittäin hyvä ilme. Kaunis ylä- ja alalinja. Hyvä hännänkiinnitys ja asento. Suorat ja kauniit liikkeet."


Ja koska perinteiseen elokuun puolenvälin viikonloppuun kuuluu, niin Kouvolan jälkeisenä päivänä suunta Heinolaan kr näyttelyyn. Matkassa omista koirista Nova & Turo. Nova teki valioluokan depyyttinsä tyylillä ollen ROP.

Nova
VAL ERI1 SA PN1 ROP, tuomarina Igor Selimovic Kroatiasta
"Very nice bitch. Exellent type & head. Good body. Exellent coat. Good temperament."

Novan viikonlopun saalis - sert, fi mva & rop! 

Turo
KÄY ERI3, tuomarina Unto Timonen
"Hyväluustoinen uros. Hyväpiirteinen pää, hieman haja-asentoiset korvat. Hyvä kaula. Pystyasentoinen olkavarsi. Hyvä rungonmuoto. Hyvä ylälinja ja hännänkiinnitys. Hyvät raajat ja käpälät. Takaliikkeessä voisi olla hieman enemmän työntövoimaa."


Kuvista kiitos Pilvi Uotila !

Joensuun kv x2 10-11.8.

Lueskelin kesän alkupuolella näyttelykalenteria ja työvuorolistaa limittäin ja totesin yhtäkkiä, että miulla on Joensuun kahden kansainvälisen näyttelyn viikonloppu vapaata töistä. Mitä muutakaan silloin voisi tehdä, kuin yllyttää pari ystävää mukaan ja lähteä pohjois-karjalaan pariksi päiväksi? 

Joensuun reissua edeltävällä viikolla käytiin torstaina Emmin, Pilvin & piskien kanssa lappeenrannan palveluskoirayhdistyksen järjestämässä mätsärissä, jossa olikin porukkaa ihan reippahasti paikalla. Emmi halusi välttämättä ilmottaa Taavinkin kehään ja se sen sitten esittikin tulokseksi pun-. Taavilla oli ainakin ihan suepr kivaa kehässä ja niin tais olla Emmilläkkin :D. Ite esitin Novan sin4 ja Turon pun-. Emmin junnu gronttu Sisu oli hienosti sin1, bis6!



Lauantai aamuna reippahasti ennen kukonlaulua harrastettiin pientä tetristä ja pakattiin autoon viisi koiraa, kolme akkaa ja kasa tavaraa. Reissu oli varsin onnistunut, jopa tuloksien puolesta. Hotellin toiminnassa olisi ollut monelta kantilta katsottuna toivomisen varaa ja perään laitettu palaute poiki yhden yön majoituslahjakortin. Onneksi lahjakortti käy ketjun kaikkiin hotelleihin, ihan heti en ehkä tuonne samaan lähde. 

Tuloksellisesti Joensuun reissu näytti jotakuinkin tältä;

Lauantai;

Nova 
AVO ERI2 SA PN3 SERT vara-CACIB, tuomarina Alan Jones Italiasta
"5,5v. Oikeat hampaat. Ihastuttava feminiininen tyyppi. Haluaisin hieman enemmän luustoa ja massaa, mutta narttu on kauniisti tasapainoinen ja sillä on hyvät suhteet. Feminiinien pää ja ihastuttavat silmät ja ilme. Tummat silmät. Kantaa korvat hyvin. Esitetään hyvin. Hyvä ylälinja ja etuosa. Haluaisin hieman paremmat takakulmat. Liikkuu hyvin hyvällä askelpituudella ja draivilla. Voisi olla hieman positiivisempi."


Turo
KÄY ERI1 SA PU4 vara-SERT, tuomarina  Zsusanna Vaczi-Balogh Unkarista
"Good size, good bones. Correct head type and teeth. Good legs and haircoated. Nice moving."


Esitin myös Emmin belgianpaimenkoira groenendael Sisun (Tendance Dynamis) joka olikin kaikkien suureksi yllätykseksi JUN ERI1 SA PU1 SERT ROP ja ryhmässäkin pääsi vielä 8 parhaan joukkoon! 
Ja Nova kävi Miisan kanssa junnuilemassa mutta eivät tällä kertaa sijoittuneet. 

Lauantain mein JEP-teamin palkinto saalis näytti tältä! :D
Miisa & Nova
Pidettiin pienet serti bileet ! 

 Sunnuntai;

Nova
AVO ERI2 SA PN4, tuomarina Roy Baker Iso-Britanniasta
Arvostelu tulee myöhemmin, jos se suijaitsee ilmaantua esiin jemma nimisestä piilopaikastaan... 

Turo
KÄY ERI1, tuomarina Cathrina Dunne Irlannista
"Nice wedge shape head. Correct ears and length of neck. Good rear angulation. Slightly crossing over in the front while moving. Needs to strighten in front."


Sunnuntaina Pilvin Naavan viimoinen sert oli niiin lähellä mutta niin kaukana, kotiinviemisinä vara-sert... Voihan rähmä. Emmin Sisu taas hienosti ROP ja Johanna oli BIS-junior handler Tinkan kanssa! :)

Kuvista kiitos Emmi Seppänen, Pilvi Uotila & Ronja Nieminen! 

maanantai 5. elokuuta 2013

Novalle ensimmäinen SERT & pari ähäkuttia

Vaikka kesä- ja heinäkuun piti olla näyttelytaukoa, niin toisin kävi.

Novan tuloksia;

Hämeenlinna kr 30.6. Tuomarina Soile Bister
ERI1, SA, PN2, SERT

"Pienehkö, kaunis tasapainoinen narttu. Kaunis ylälinja ja mittasuhteet. Hyvä pää. Hyvä runko ja raajat. Oikea asentoinen häntä. Hyvä sivuliike, ahdas takaa. Kaunis karva, erinomainen luonne."

 Novan ensimmäisen serti poseerauksen kuvasi Emmi Seppänen - Kiitos! 

Hyvinkää kr 14.7. Tuomarina Marja Talvitie
ERI 1, SA, PN3, vara-SERT

"Takaa hieman ahtaasti, muuten erinomaisesti liikkuva. Hyvin kaunislinjainen tyttö. Hyvä pää, hyvä karva ja väri."

 
Novan Hyvinkäällä kuvasi Aino Vakkilainen - Kiitos!  

Helsinki kv 28.7. Tuomarina Maija Sylgren
ERI3

"5,5v, feminiinen oikeat rungon mittasuhteet omaava narttu. Hyvä pään malli, haja-asentoiset kookkaat korvat, keskiruskeat silmät. Oikea purenta. Kaunis kaula. Rintakehä voisi olla pidempi, lanneosa lyhyempi. Tasapainoiset riittävät kulmaukset. Liikkuu takaa kovin ahtaasti, riittävä sivuaskel. Kaunis väri, hyvä karvanlaatu."

Helsinki rn 3.8. Tuomarina Redlicki Miroslaw, Puola
ERI3, SA, PN3, vara-SERT

"Excellent impression and expression.Good bone. Well developed body. Nice head and profile. Good neck and topline. Good  tail, sound hindquarters. Well developed chest. Correct movement, but not as smooth and fluent as you may expect from her presentation instand."

Novan Helsingin ryhmänäyttelyssä kuvasi Linda Toivonen - Kiitos!

Turon tuloksia;

Hyvinkää kr 14.7, tuomarina Julia Aidietiene, Liettua
ERI1
 
"Hyvä pää mittasuhteineen. Tummat huulet ja silmäluomet. Voisi olla tummemmat silmät ja kirsu. Hieman suora edestä. Täydelliset liikkeet. Turkki hyvin kunnostettu kehää varten. Hyvin esitetty."



 Turon heinäkuussa kuvasi Helianna Uotila - Kiitos! 

Helsinki kv 28.7, tuomarina Jussi Liimatainen
ERI1

"Hyvät mittasuhteet. Pää voisi olla urosmaisempi ja silmät tummemmat. Lyhyt mutta hyvin kannettu kaula. Niukat mutta tasapainoiset kulmaukset takana. Kaunis häntä. Oikea turkki. Liikkeessä voisi olla enemmän ulottuvuutta."

Torstaina onkin mätsäri Lappeenrannassa ja lauantaiaamuna lastataan autoon viisi koiraa, kolme eukkoa & kasa tavaraa ja otetaan suunnaksi Joensuu! 

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kalenterin päivittelyä

Kesäkuu

30.6 Novalla kaikkien rotujen näyttely Hämeenlinnassa

Heinäkuu

14.7 Turolla & Novalla kaikkien rotujen näyttely Hyvinkäällä
28.7 Turolla & Novalla kansainvälinen näyttely Helsingissä

Elokuu

3.8 Novalla ryhmänäyttely Helsingissä
10.8 Turolla & Novalla kansainvälinen näyttely Joensuussa
11.8 Turolla & Novalla kansainvälinen näyttely Joensuussa
17.8 Turolla & Novalla kaikkien roujen näyttely Kouvolassa
18.8 Turolla & Novalla kaikkien rotujen näyttely Heinolassa
24.8 Novalla MH-kuvaus
25.5 Turolla & Novalla ryhmänäyttely Luumäellä

Syyskuu

14.9 Novalla kaikkien rotujen näyttely Porvoossa
15.9 Turolla kaikkien rotujen näyttely Porvoossa
22.9 Turolla ryhmänäyttely Hyvinkäällä
28.9 Novalla kansainvälinen näyttely Eckerössä
29.9 Turolla kansainvälinen näyttely Eckerössä

Lokakuu

26.10 Turolla & Novalla kansainvälinen näyttely Lahdessa

Marraskuu

16-17.11 Turolla & Novalla kansainvälinen näyttely Jyväskylässä

Joulukuu

13.12 Turolla & Novalla kansainvälinen näyttely Helsingissä, HeW-13
14.12 Turolla & Novalla kansainvälinen näyttely Helsingissä, PMW-13
15.12 Turolla & Novalla kansainvälinen näyttely Helsingissä, V-13

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Siperianharjakoira

Siperianharjakoiran rotumääritelmä;

Käyttötarkoitus; Rekikoirien seurakoira
Alkuperämaa; Siperian eteläosat

Lyhyt historiaosuus;
 Siperianharjakoira on saanut nimensä arvioidun alkuperämaan ja karvapeitteensä johdosta. Rodun alkuperän määrittäminen on hyvinkin hankalaa, mutta taru kertonee, kuinka Hitlerin Siperiaan karkoitetut veljet olisivat omistaneet tälläisiä koiria ja tuoneet niitä mukanaan. Tunnusomaista Siperianharjakoiralle on pään päältä niskaan ylettyvä harja, n. 10cm korkeat sukat kaikissa raajoissa sekä muhkea häntä.

Yleisvaikutelma;
 Siperianharjakoira on keskikokoinen, viehkeä, tyylikkään toimelias arktinen kaljukoira. Olemus ilmentää vitsikkyyttä, huumoria sekä itseluottamusta. Runkoa peittää pääosin ohut, untuvan pehmeä karva. Varsin humoristiseen ja vitsikkääseen olemukseen oman lisänsä tuo Siperianharjakoirien silmien muodon ja ylöspäin suuntautuneiden huulien aiheuttama mielikuva nauravasta koirasta.

Käyttäytyminen/ luonne;
Ystävällinen, kaikkien kaveri. Iloinen, puree ainoastaan kuollutta lihaa. Sopii vahtikoiraksi, jos varas/tunkeutuja on erittäin allerginen koirille.

Pää;
Sileähkö, rypyt hyväksytään vasta vanhemmalla iällä. Kallo kaartuvan tasapaksu. Päänsisältö tyhjä. Pystyt korvat, joista tuuli pääsee puhaltamaan vaivatta lävitse. Huulet ovat täyteläiset ja hampaat valkoiset, botoxia ja valkaisuainetta on totuttu käyttämään rodun harrastajapiireissä.

Kaula;
Keskivahva, kuiva kaula. Jos Siperianharjakoirilla ilmenee ylimääräistä kaulanahkaa, kääritään se rusetille leuan alle.

Runko;
Notkean lihaksikas, tiivis lanteinen. Lantio myös uroksilla naisellisen pyöreä.

Häntä;
Kiinnittynyt vähän miten sattuu ja sen asettuminenkin on ihan yksilöistä kiinni. Pääasiana että hännässä on mahdollisimman paljon karvaa.

Raajat;
Vahvahkot raajat rungon jatkeena. Toivottavaa suorat koivet joissa n. 10cm korkeat sukat.

Liikkeet;
Pitkät, tilanteen mukaan mukautuvaat liikkeet. Osaa silloin tällöin liikkua tyylikkäästi, mutta yleensä vain koikkaloi naurettavasti eteenpäin.

Karvapeite;
Valkoinen, tiheä turkkinen. Päälaelta niskaan jatkuva harja, jaloissa about 10cm korkeat sukat ja hyvin tuuhea häntä. Muuten rungon peittää naurettava vauva untuva joka on varsin pehmeää.

Koko;
Kaikki maan ja taivaan väliltä on sallittua. Ihanne on koira, jota ei tarvitse kumartua rapsuttamaan.


Kuvat on kuvannut Emmi S!

Salo rn 9.6

Pyörähdettiin kuun alussa ryhmänäyttelyssä Salossa. Näyttelyaamuna reilusti ennen kukonlaulua lähtöä tehdessä ihmetytti, mikä järki oli ilmoittaa Nova ryhmänäyttelyyn Saloon kun samana päivänä olisi ollut samojedien erikoisnäyttely tuossa 2,5kilometrin päässä... Kai selitykseksi hetken mielihäiriöön riittää päähänpisto ja yllytyshullut ystävät?

Salon reissusta voisi tiivistetysti todeta, että turha reissu, mut tulipahan tehtyä. Onneksi matkaseura oli hyvää ja jutut koko porukalle erittäin huonoja, niin sen suuremmin ei tämään reissu jäänyt harmittamaan tai kaduttamaan. Ja vaikka kaikki oltiinkin aluksi hieman pettyneitä tuloksiin, oli kaikki retkueen koirat sentäs erinomaisia.

Nova avo ERI 2, tuomarina John Bond Irlannista.

"Bite is corred. Earset is correct. Eyes are dark.Good body. Good quarter. Nice tight feet and the angles are correct. Movement is very good."



Näyttelyssä oli myös tuttuja, Novan ex-mies Nemo sekä heidän ihanainen rakkaudenhedelmä Niki. Kävin Nemon kanssa kehässäkin pyörähtämässä tuloksella ERI 4.

 
Perhepotretti. Äiti, tytär & isä.
Arttulan Loistava, Arttulan Arsenikki & Demssin Look At Me.
 
Äiti & Tytär.
Arttulan Loistava & Arttulan Arsenikki.

Hilma jälleen kotona


Pari viikkoa sitten, 2.6 ajeltiin Novan luonnetestin jälkeen suoriltaan Pilvin kanssa Saloon moikkaamaan Sirpaa ja katsomaan Hilmaa sekä Hilman reilut 6viikkoa vanhoja vauvoja. Hilman kakarat, Arttulan 2H pennut olivat varsin suloisia ja ihastuttavia samojedin alkuja. Vastustamattomia termiittejä, joita olisi voinut rapsuttaa vaikka kuinka pitkään. Toinen nartuista oli turhankin saman oloinen luonteeltaan kuin Hilma pienenä, toivottavasti on kuitenkin hieman hillitympi ja fiksumpi tapaus kun emänsä :D. Kääpiö itse oli varsin innoissaan jälleennäkemisestä. Salosta kotiin viemisenä Hilma ja nyt onkin miun oma, kämppää karvaava koiralauma jälleen koossa.

6 viikkoa;


8 viikkoa;

  Arttulan Hurmaava Noita, Arttulan Hurmuri, Arttulan Huoleton Hellu

Arttulan Huoleton Hellu

 Arttulan Huoleton Hellu

 Arttulan Hurmaava Noita

 Arttulan Hurmaava Noita

 Arttulan Hurmaava Noita

Arttulan Hurmuri

Mielenkiinnolla jään odottaman, minkälaisia otuksia Hilman pentusista kasvaa. 

Kahden ensimmäisen kuvan (c) Pilvi Uotila, loppujen kuvien (c) Sirpa Laakso.