Joensuun reissua edeltävällä viikolla käytiin torstaina Emmin, Pilvin & piskien kanssa lappeenrannan palveluskoirayhdistyksen järjestämässä mätsärissä, jossa olikin porukkaa ihan reippahasti paikalla. Emmi halusi välttämättä ilmottaa Taavinkin kehään ja se sen sitten esittikin tulokseksi pun-. Taavilla oli ainakin ihan suepr kivaa kehässä ja niin tais olla Emmilläkkin :D. Ite esitin Novan sin4 ja Turon pun-. Emmin junnu gronttu Sisu oli hienosti sin1, bis6!
Lauantai aamuna reippahasti ennen kukonlaulua harrastettiin pientä tetristä ja pakattiin autoon viisi koiraa, kolme akkaa ja kasa tavaraa. Reissu oli varsin onnistunut, jopa tuloksien puolesta. Hotellin toiminnassa olisi ollut monelta kantilta katsottuna toivomisen varaa ja perään laitettu palaute poiki yhden yön majoituslahjakortin. Onneksi lahjakortti käy ketjun kaikkiin hotelleihin, ihan heti en ehkä tuonne samaan lähde.
Tuloksellisesti Joensuun reissu näytti jotakuinkin tältä;
Lauantai;
Nova
AVO ERI2 SA PN3 SERT vara-CACIB, tuomarina Alan Jones Italiasta
"5,5v. Oikeat hampaat. Ihastuttava feminiininen tyyppi. Haluaisin hieman enemmän luustoa ja massaa, mutta narttu on kauniisti tasapainoinen ja sillä on hyvät suhteet. Feminiinien pää ja ihastuttavat silmät ja ilme. Tummat silmät. Kantaa korvat hyvin. Esitetään hyvin. Hyvä ylälinja ja etuosa. Haluaisin hieman paremmat takakulmat. Liikkuu hyvin hyvällä askelpituudella ja draivilla. Voisi olla hieman positiivisempi."
Turo
KÄY ERI1 SA PU4 vara-SERT, tuomarina Zsusanna Vaczi-Balogh Unkarista
"Good size, good bones. Correct head type and teeth. Good legs and haircoated. Nice moving."
Esitin myös Emmin belgianpaimenkoira groenendael Sisun (Tendance Dynamis) joka olikin kaikkien suureksi yllätykseksi JUN ERI1 SA PU1 SERT ROP ja ryhmässäkin pääsi vielä 8 parhaan joukkoon!
Ja Nova kävi Miisan kanssa junnuilemassa mutta eivät tällä kertaa sijoittuneet.
Lauantain mein JEP-teamin palkinto saalis näytti tältä! :D |
Miisa & Nova |
Pidettiin pienet serti bileet ! |
Sunnuntai;
Nova
AVO ERI2 SA PN4, tuomarina Roy Baker Iso-Britanniasta
Arvostelu tulee myöhemmin, jos se suijaitsee ilmaantua esiin jemma nimisestä piilopaikastaan...
Turo
KÄY ERI1, tuomarina Cathrina Dunne Irlannista
"Nice wedge shape head. Correct ears and length of neck. Good rear angulation. Slightly crossing over in the front while moving. Needs to strighten in front."
Sunnuntaina Pilvin Naavan viimoinen sert oli niiin lähellä mutta niin kaukana, kotiinviemisinä vara-sert... Voihan rähmä. Emmin Sisu taas hienosti ROP ja Johanna oli BIS-junior handler Tinkan kanssa! :)
Kuvista kiitos Emmi Seppänen, Pilvi Uotila & Ronja Nieminen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti