Sivut

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Sawo show 2012 !

Mitä on tapahtunut, kaksi vuotta sitten oltiin Pilvin kassa Sawo Showssa ja meillä oli mukana ainoastaan Tinka. Nyt miula ja Pilvillä oli yhteensä 4 kehässä pyörähtynyttä koiraa mukana. Sekä toki retki retkueesta entistä paremman tekivät myös Suvi, Emmi ja Helttu koirineen. Kiitos kaikille seurasta! Kahden vuoden päähän on jo majoitus varattuna, se mikä mein koiramäärä sitten on, on vielä kaikille arvoitus ! ;D

Hilma, Nova & Turo

Hilman tulokset ja arvostelut;

Perjantaina tuomarina Roberto Schill, Romania. Arvostelu suomennettuna.
" Oikea pää & oikea asentoiset korvat. Hyvä ylä- ja alalinja. Oikeat raajat. Vapaat liikkeet, hieman löysät lavat. Oikein hyvä karva ja luonne. Kaunis ilme." Avk Eri3.
Siis miun kääpiösammari sai erin ja sijoittui vielä kilpailuluokassa, avoimenluokan narttuja oli kuitenkin 10!?!?  Ihmeiden aika ei ole ohi ;).

Lauantaina tuomarina Göran Bodegård, Ruotsi. Arvostelu suomennettuna.
" Feminiininen. Liian lyhyet jalat. Hieman liian jyrkkä otsapenger. Hyvin kulmautunut takaosa. Kaunis häntä, hyvät askeleet. Kaunis turkki" Eh.

Sunnuntaina tuomarin Johan Juslin, Suomi.
" Matala raajainen, turhan pitkä runkoinen narttu, jolla vaalea kirsu. Huulipigmentin pitäisi olla vahvempi. Hyvät pään mittasuhteet. Sopiva raajaluusto, liikkuu voimattomasti takaa" H.



Novan tulokset ja arvostelut;

Perjantaina tuomarina Nina Karlsdotter, Ruotsi. Arvostelu suomennettuna.
" Pieni narttu, erinomaista tyyppiä. Feminiininen pää, hyvät mittasuhteet. Kuono-osa voisi olla hieman voimakkaampi. Kauniin muotoiset silmät, joissa keskiruskea väri. Hieman raskaat korvat. Erinomainen kaula, ylälinja ja häntä. Riittävä runko ja hyvät suhteet. Hyvä luusto ja tassut. Tasapainoisesti kulmautunut, erinomainen askel. Hyvä turkinlaatu. Rungossa voisi olla enemmän täytettä. Hyvin esitetty. " Avk Eri3, Sa, Pn4.

Lauantaina tuomarina Rafael Malo Alcrudo, Espanja. Arvostelu suomennettuna.
" Feminiininen tyyppi. Hyvä kuono-osa, hyvin vaikuttava pää. Silmät voisivat olla tummemmat. Tasapainoiset kulmaukset. Rodulle ominaiset liikkeet." Avk Eri2, Sa.

Sunnuntaina tuomarina Harry Tast, Suomi.
" Erinomainen tyyppi. Rungossa oikeat mittasuhteet ja tasapainoiset linjat. Kuono saisi olla pidempi, kaunis ilme. Oikeanmuotoinen rintakehä, hyvät kulmaukset, hyvä turkki. Oikea bordercollien liikemalli." Avk Eri2, Sa, Pn4.
Tast oli myös sanonut Novan esittäneelle Pilville, että koiralla on täydellinen bordercollien sivuprofiili ! <3



Turon tulokset ja arvostelut;
Perjantaina tuomarina Roberto Schill, Romania. Arvostelu suomennettuna.
" Oikea pää. Pienet hampaat, saksipurenta. Hyvä ylä- ja alalinja. Hyvin kulmautunut. Oikea asentoinen häntä. Vajaat liikkeet, takaa liikkeiden tulisi olla voimakkaammat. Hyvä karva ja temperamentti." Nuk Eri3

 Lauantaina tuomarina Göran Bodegård, Ruotsi. Arvostelu suomennettuna.
" Voisi olla hieman ylväämpi. Lyhyt kaula häiritsee linjoja. Hyvät silmät ja korvat. Hieman etuasentoinen etuosa, hyvä rintakehä. Hyvät kulmaukset takana. Hyvä turkki ja väri. Hyvä askelpituus." Eh

Sunnuntaina tuomarin Johan Juslin, Suomi.
" Tiivis runkoinen uros, jolla hyvä raajaluusto. Vahva uroksen pää, vaaleat silmät häiritsee. Kirsu saisi olla paremmin pigmentoitu, hyvät lavat, erinomainen karvanlaatu, liikkuu hyvin." Eh


Sunnuntaina Nova kilpaili Junior Handler-kilpailussa Myyryläisen Emilian kanssa ja harmittavasti parivaljakko tippui nipinnapin kymmenen kärjestä pois. Emilia sai Novan esiintymään edukseen ja kertoi itsekkin olleensa tyytyväinen suoritukseen. Mahdottomuus ei ole, etteikö Novaa tultaisi näkemään tulevaisuudessakin junior handler kehissä.

Novan & Hilman liikekuvat Emmi S, muut kuvat Pilvi U - Kiitos ! Lisää kaksikon ottamia Sawo Show kuvia!

Blogin kadehdittavan pitkä kesäloma on nyt ohi!

Kuten kaikki saattoivatkin jo arvata, ei toukokuun bloginpäivitysten tahti kauan jatkuisi. Blogi vietti mukavan pitkän kesäloman ja nyt on aika palata taas ruotuun. Kesä (jos sitä ilmojen puolesta kesäksi voi sanoa) oli ja meni, nyt syksy tekee vahvasti tuloaan.

Hilma ja auspai lapsi Nekku
Hilma
 Kesäkuukaudet vierähti hyvin nopeasti ohi ja paljon on ehtinyt tapahtua. Kesäkuun alkupuolella mätsäröitiin koko porukalla ja Taavi loisti olemalla sin1, bis2. Hilman kanssa startattiin epävirallisissa agilitykisoissa n. 1luokan tasoa vastaava rata ja vaikka meni hylkäykseksi, olin enemmän kuin tyytyväinen kääpiöön. Hilma teki radalla mielettömän hienot kepit eikä miun jännittämässä renkaassakaan ollut ongelmaa. Nyt on ollutkin koko porukalla pitempi agilitytauko ja lajin aktiivisempi harrastaminen jatkuu varmaankin vasta ensi keväänä.

Hilma
Hilma
 Heinäkuussa käytiin kahdeksan akan ja neljäntoista koiran voimin agiliitelemässä ruotsin maalla. Upsalan kupeessa järjestetään suuri Slotshoppet-niminen viikon kestävä agilitytapahtuma joka toinen vuosi. Tiistaina ajeltiin Lappeenrannasta Turun kupeeseen yöpymään ja keskiviikkona aamulla autot laivaan ja nokka kohti Tukholmaa. Itsehhän reissasin Taavin kanssa, joka esitti esimerkillistä matkustuskoiraa koko reissun. Laivassa kulutettiin aikaa laivan kannella ja Taavi otti rennosti päiväunia jaloissa nukkuen. Muut hyödynsivät erikoisen paikan ja treenailivat mm. tokoa. Tukholmasta ajettiin vielä keskiviikko iltana Upsalaan jossa majoituttiin vallan mukavassa ympäristössä. Torstaina, perjantaina sekä lauantaina kilpailtiin kaksi rataa per päivä, eikä Taavin kanssa kovin kummoisia tuloksia tehty. Pari hylkyä, kolme kymppiä joista osa yliajalla ja yksi yliaikainen vitonen - näiden tulosten takiahan kannatti lähteä naapuriin kilpailemaan ;). No, tuloksista viis sillä reissu oli varsin mukava ja voisin uskoa, että ainakin osa porukasta on myös kahden vuoden päästä Slotshoppetissa. Jotkut jopa uhosi, että silloin pitäisi kilpailla koko viikko, hullua! :D Lauantaina Tukholmasta nousi laivaan hyvinkin väsynyt joukku suomalaisia koirahulluja eikä tarvinnut paatilla kovin kauan miettiä, että lähteekö sitä rilluttelemaan vai suuntaisiko sitä nukkumaan ! Suur kiitos kaikille reissusta ! :)

Tuulitukka Taavi
 Kesän aikana myös tämän talouden uimamaisterin titteli on vaihtunut. Se bordercollie, mikä ei toukokuussa tassuja kastellut ja minkä Hilma kuin vahingossa kiskoi järveen on varmaankin vaihtunut jossain vaiheessa. Tätä nykyjä nimittäin talouden ehdoton uimamaisteri on tuo viheliäinen mustavalkoinen eläin. Joku naksahdus vaan kävi ja bc rupesi uimaan. Se uisi ja hakisi keppeä vaikka kellon ympäri eikä malttaisi millään lopettaa.
Nova on muutenkin ollut vallan pätevä eläin, tullut aivan kaikkien koirien kanssa toimeen isoissakin porukoissa ja käyttäytynyt tilanteessa kuin tilanteessa hienosti. Nova lukee muita koiria erittäin hyvin ja myös koirat, mitkä eivät yleensä voi sietää toisia, samanikäisiä narttuja ovat voineet ulkoilla samassa porukassa vapaana tuon mustavalkoisen kanssa.

Turo, Hilma, Tinka, Naava, Ilona, Nova, Nekku
Turo, Nova, Hilma, Naava, Tinka
Tinka, Nekku, Turo, Hilma, Ilona, Naava, Nova

Nova & Hilma pääsivät kokeilemaan myös junamatkustusta, eikä se ollut niistä kovin kummaa. Molemmat kävivät nukkumaan ihan pitkin pituttaan ja vartin päästä ne jo kuorsasivat kovaan ääneen herättäen muissa matkustajissa hieman kummaksuntaa "Matkustaako ne useastikkin junassa kun ottavat noin rennosti?" :D.

Nova

Kaikki muut kuvat (c) Pilvi Uotila, Taavin kuva miun itse ottama.

Kuvia ruotsinreissusta! Lisää Pilvin ottamia kuvia !

tiistai 29. toukokuuta 2012

Myllymäki 28.5

Maanantai ei tuntunut ollenkaan maanantailta, kun sen vietti reilun kolmen tunnin metsälenkillä parin Akan ja seitsemän koiran kanssa. Tällä kertaa suunnattiin Myllymäkeen ja aivan eripuolelle kuin missä olen itse tottunut seikkailemaan. Nova oli porukassa ensimmäistä kertaa mukana ja kukaan ei sen kummemmin edes huomannut uutta seuralaista. Rallitus käynnistyi taas samantien ja sielä seassa meni vallanmainiosti myös yksi bordercollie.



Reitti oli merkitty luontopolku, ainakin silloin kun niitä merkkejä kehtasi seurata ;) Kiivettiin korkealla kalliolle, jonka päällä komeili "sikalaavu" ja josta oli mukavat maisemat alas lammelle ja lammen takaiseen metsään. Laavulta jatkettiinkin sitten Lauran "täältä myö viimeksi tultiin" -reittiä ja jossain vaiheessa todettiinkin, että mitä sitä poluilla tekee.. Meillä oli aivan oma extreme run mihin kuului mm. kalliokiipeilyä, ojanylitysä (ja ehkä vähän sinne uppoamistakin) & sekä hieman suota... Löydettiin kyllä takaisin tielle ja Marikan kartanluku taitoihin luottaen löydettiin takaisin merkitylle reitille ja sitä kautta toiselle lammelle. Koirat saivat uida ja temmeltää, kaikki muut uivat ja Nova & Taavi kahlaili. Lammelta lähtiessä olimme Marikan kanssa aivan varmoja, ettei selvitä autolle asti - kahden edellisen illan tanssit painoivat jyrkässä, pehmeästä hiekasta olevassa mäessä aivan liikaa :D



Varsin mukava reissu taas, huomenna suunnataankin Suvin ja gööttien kanssa nauttimaan mökkielämästä päiväksi! :)

Kuvista kiitos Marika Blom!

Arjen komiikkaa

Tässä taloudessa sattuu ja tapahtuu, se on huomattu taas kerran.

Perjantaiaamuna ihmetystä tuotti monikin asia. Aamulla ensimmäisenä tuli sängyssä vastaan meidän treeni wubba, jonka olin edellisenä iltana laittanut reppuun ja yläkaappiin treeniliivin kanssa. Lopulta kun sain sängystä itteni ylös jouduin ihmettelemän sitä, että miksi Taavilla oli panta ja hihna kaulassa ja viimeisenä ihmetystä tuotti olohuoneessa sohvalla olevat treeniliivi ja -reppu. Unissakävelijä Juuli oli ilmeisesti taas käynyt paikalla. Hieman nauratti noin aamutuimaan, kun katseli ympärilleen ja koetti saada käsityksen siitä, että mitä yön aikana on tapahtunut... Olisi tietysti ihan mielenkiintoista olla välillä kärpäsenä katossa seuraamassa omia touhuja... :D


No lauantaihin tilanne komiikka loi sitten bc. Lenkkeillään paljon satama-myllysaari väliä ja myllysaaren nurmikolla heitteli jätkäporukka frisbeetä, ihan nurmikon reunassa. Jo kauempaa seurasin kun tuuli nappasi frisbeeseen ja heitti sitä aina ties minne. No oltiin kohdalla kävelemässä kun tuuli nappasi taas frisbeen ja viskasi sen jalkakäytävää kohti josta sit kätevä bc nappasi sen hampasiinsa ja oli maailman onnellisin yllättävästä kopista... Onneksi jätkät otti tilanteen huumorilla ja naureskelivat vain, eikä siinä itekkään kovin pokkana voinut olla. Olisivat kuulemma ottaneet vaikka kaikki kolme pelaamaan heidän kanssa :D

Nyt ei tähän hätään löytynyt mitään tilanne kuvaa, mutta muistuttakoot tämä kuva kaikkia siitä, että aurinkorasvan käyttö on oikeasti aika suositeltavaa ! Kuva viime vuoden agirodusta, kiitos Miira Ikonen kuvasta :).

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Jotta valkoisistakin vaatteista erottuisi koirankarvat....

Haaveista tuli totta hieman vahingossa... Eilen muutti tähän blondien kommuuniin mustavalkoinen kaunotar, tarkemmin sanottuna syksyllä viisi vuotta täyttävä bordercollie narttu Arttulan Loistava eli Nova. Nova tuli miule kasvattajaltaan sijoitussopimuksella. Loistava on koira ainakin luonteeltaan, käytöstavat kunnossa ja kotitumisessakaan ei tunnu olevan ongelmia. Hilma & Taavi ei ole olleet uudesta moksiskaan, Himpula riehuttaa toista tapansa mukaan ja Taavi ei paljoa välitä.


Eilen käytiin jo Suvin gööttien kanssa riehumassa ja Nova oli porukassa mukana niinkuin olisi siihen aina kuulunutkin. Välillä juosta rallitti muiden mukana ja välillä leikki yksinään kepillä taikka pallolla. Tänään aamulenkillä kävin rannassa uittamassa Hilmaa, niin Hilma näppäränä neitinä "opetti" Novallekkin, kuinka hauskaa vesi on... Leikkivät kepin kanssa ja Hilma kuin vaivihkaa, veti Novan kepistä järveen ja ennen kuin Nova edes tajusi, seisoi se siellä mahaansa saakka. Hetken se katto järkyttyneenä ympärille ja sen jälkeen rallittikin veteen-maalle-veteen-maalle Hilman kanssa ihan onneissaan... Miule olisi riittänyt yksikin uiva koira, mutta taisi olla turha haave :D.


Tarkoituksena olisi ruveta treenailemaan Novan kansas agilityä sekä tokoa. Tokokokeitakin tuossa jo katselin, josko jo lähikuukausina startattaisiin alokkaassa, ken tietää ;)

Kuvien (c) Sirpa Laakso

tiistai 15. toukokuuta 2012

Aki Korhosen koulutus 13.5

Korhosen Aki tuli kouluttamaan laun väkeä ja olin alunperin ilmottautunut mukaan Taavin kanssa. Jo lauantain epävirallissa totesin, että sen kanssa en tule koulutukseen menemään, sillä se oli taas niin matomatonen, ettei ole tosi. Pähkäilin illan, että lähdenkö Hilman kanssa vaiko otanko Elinalta Kodan lainaan. Onneksi päädyin Hilmaan, kakara loisti koulutuksessa aivan täysi. Sanoin Akillekkin, että se on aivan mölli enkä todellakaan tiedä mitä tästä tulee.
Rata oli "kevyet" 32 estettä, takaakiertoa useammassa kohti, putki-puomi erottelua, välistävetoa ja ties vaikak mitä. Rataantutustumisessa hakkasin päätä seinään ja asenne oli taas aivan väärä miulla itelläni.. "Ei tästä tuu mitään,  ei Hilma ikinä osaa näitä. Ei se mee kuitenkaan noin tuonne..." Mutta sehän meni ja teki. Ihan uutena juttuna meille kaikille ryhmässä olleille tuli sellainen ohjaus kun "japanilainen" - oltiin kaikki hyvin ennakkoluuloisia sitä kohtaan, että ei varmasti toimi yhdelläkään koiralla mut perskutti rallaa, sehän toimi jok`ikisellä.
Ensimmäisellä kerralla kokeiltiin rataa niin, miten olin ite ajatellut sen ohjata ja kokeiltiin vaihtoehtoisia juttja eri kohtiin. Niin kuin kouluttajin sanoi, mein suurin ongelma on se etten luota koiraan. Miulle Hilma on joteknin vieläkin se aivan kakara, mikä ei osaa mitään vaikka taas koulutuksessa todisti että japanilaiset, persjätöt, jaakotukset ja saksalaiset toimii sillä vallan mainiosti. Tokalla kerralla tehtiin rataa niin pitkälle kun vain pääsi, 24:lle esteelle asti tehtiin putkeen ja sit miun oli aivan pakko palkata se, sen verta upeeta rataa miun olevinaan pien juniori teki! Siitä sit loppuun,
eikä vieläkään mitään ongelmaa - tää ohjaaja oli ehkä onnellisin ikinä!
Miun käsitykseen ei vaan mahdu, että miulla on koira mikä a) irtoaa b) hakee esteitä c) etenee d) kääntyy ! Mut ehkä miekin vielä opin, treenaataan ja hakataan päätä seinään hieman lisää ja katotaan tuottaako se tulosta ;D

Radan (c) Aki Korhonen

LAU:n Epikset 12.5

Lauantaina olikin oman seuran epäviralliset kilpailut, joihin päätin lähteä molempien karvatassujen kanssa. En edes muista, että milloin olen epistellyt viimeksi. Aamun extempore ideana kilpailin myös Elinan medi2:ssa kilpailevan shetlanninlammaskoira Kodan kanssa, pihalla kolmella lämmittely hypyllä pari testiä ja radalle.
Taavi oli aivan todella mato radalla, aivan järkyttävä. Kohta jossa Kodan kanssa hyllytin, niin siinä 5rv kiellosta, ehkä täytynee katsoa peiliin ja todeta, etten osaa lähettää koiraa takaakiertoon. Taavi roiskas myös puomin kontaktin. Ratavirheitä sille siis 10 ja ihanneaikakin ylittyi 0.1 sekunnilla - ja aika oli oikeesti todella löysä... Mato mikä mato. Uhkasin Taavia todella vahvasti kotikoiran uralla, mutta katsotaan nytten...Kilpailevien radassa oli ihan mielenkiintoisia estevälejä, metrimäärät taisivat olla aika lähellä 10m ja se hieman aiheutti ihmetystä... Kodan sekä Taavin kanssa kilpailin 2-3lk:sten radalla. Kodan kanssa hylky, mutta sielä oli muutama vallan mukava pätkä, oma paketti vain hajosi radalla ja muutin ohjausta aivan idiootiksi ihan lennossa.Voipi olla, että miut nähdään tulevaisuudessakin joskus sheltin kanssa radalla, katsotaan mitä aika tuo eteen ;).


Neiti Hilmastiina yllättikin sit taas aivan täysin. Sen kanssa en ole tehnyt agilityä kertaakaan sen jälkeen, kun olen pohjoisesta kotiutunut. Kilpailin sen kanssa medimölleissä - myös mölleiläl rimat maximikorkeuksissaan joten en halunnut ottaa pienintäkään riskiä, että se rupeisi taas alittelemaan niitä kun se saatiin syksyllä juuri kitkettyä pois. Tavoitteena Hilman kanssa oli, että jos kestää lähdössä ja tulee ekan riman yli niin se on jo hyvä. Mutta kakarahan yllätti ja teki vauhdikasta & siistiä rataa. Ite muutin, taas kerran ohjausta kesken radan vaikka tasan tarkkaan tiesin, että Hilma ei tule menemään putkeen sylikäännöksellä, joten putkelta kielto ja 5 rv mutta muuten vallan mukava rata. Kontaktit toimi, ei tökkinyt putkilla, ei mennyt hypyistä ali sekä kesti lähdössä. Hieno Himmis!

Nyt ei löytynyt päivitykseen sopivaa kuvaa, joten maanantain iltalenkin fiilistely kuva saa kelvata! :)