Sivut

tiistai 15. toukokuuta 2012

LAU:n Epikset 12.5

Lauantaina olikin oman seuran epäviralliset kilpailut, joihin päätin lähteä molempien karvatassujen kanssa. En edes muista, että milloin olen epistellyt viimeksi. Aamun extempore ideana kilpailin myös Elinan medi2:ssa kilpailevan shetlanninlammaskoira Kodan kanssa, pihalla kolmella lämmittely hypyllä pari testiä ja radalle.
Taavi oli aivan todella mato radalla, aivan järkyttävä. Kohta jossa Kodan kanssa hyllytin, niin siinä 5rv kiellosta, ehkä täytynee katsoa peiliin ja todeta, etten osaa lähettää koiraa takaakiertoon. Taavi roiskas myös puomin kontaktin. Ratavirheitä sille siis 10 ja ihanneaikakin ylittyi 0.1 sekunnilla - ja aika oli oikeesti todella löysä... Mato mikä mato. Uhkasin Taavia todella vahvasti kotikoiran uralla, mutta katsotaan nytten...Kilpailevien radassa oli ihan mielenkiintoisia estevälejä, metrimäärät taisivat olla aika lähellä 10m ja se hieman aiheutti ihmetystä... Kodan sekä Taavin kanssa kilpailin 2-3lk:sten radalla. Kodan kanssa hylky, mutta sielä oli muutama vallan mukava pätkä, oma paketti vain hajosi radalla ja muutin ohjausta aivan idiootiksi ihan lennossa.Voipi olla, että miut nähdään tulevaisuudessakin joskus sheltin kanssa radalla, katsotaan mitä aika tuo eteen ;).


Neiti Hilmastiina yllättikin sit taas aivan täysin. Sen kanssa en ole tehnyt agilityä kertaakaan sen jälkeen, kun olen pohjoisesta kotiutunut. Kilpailin sen kanssa medimölleissä - myös mölleiläl rimat maximikorkeuksissaan joten en halunnut ottaa pienintäkään riskiä, että se rupeisi taas alittelemaan niitä kun se saatiin syksyllä juuri kitkettyä pois. Tavoitteena Hilman kanssa oli, että jos kestää lähdössä ja tulee ekan riman yli niin se on jo hyvä. Mutta kakarahan yllätti ja teki vauhdikasta & siistiä rataa. Ite muutin, taas kerran ohjausta kesken radan vaikka tasan tarkkaan tiesin, että Hilma ei tule menemään putkeen sylikäännöksellä, joten putkelta kielto ja 5 rv mutta muuten vallan mukava rata. Kontaktit toimi, ei tökkinyt putkilla, ei mennyt hypyistä ali sekä kesti lähdössä. Hieno Himmis!

Nyt ei löytynyt päivitykseen sopivaa kuvaa, joten maanantain iltalenkin fiilistely kuva saa kelvata! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti