Sivut

maanantai 23. syyskuuta 2013

Porvoo KR

Kesän 2013 ulkonäyttelyt paketoitiin kasaan aurinkoisessa säässä Porvoossa 14.-15.9. Kelit suosi & seura oli hyvää - niin kuin koko kesän ajan.
Lauantaina oli Novan kehä ja siihen ei ollut todellakaan minkäänlaisia odotuksia Rouvan ollessa niin kalju, kuin karvallinen koira voi vaan olla. Kehää seuratessa oli jo todettu, että Ruotsalainen tuomarimme on todella tiukka ja oikein ootettiin jo, että Novan yli vuoden kestänyt "erinomainen" putki katkeaa nyt. Taas kerran, aivan turhaan aliarvioitiin Rouva Loistavaa, sillä eihän tuo putki vielä mihinkään katkennut, sitä siis edelleen odotellessa.

Nova VAL ERI1 SA PN2, tuomarina Birgitta Svarstad Ruotsista
"Valioluokan korkealaatuinen narttu, joka tänään esitetään lyhyt karvaisena. Miellyttävä pää ja ilme. Hyvät rungon mittasuhteet. Hyvin kulmautunut. Hyvin kannettu häntä."

Tuomari nauroi ihan ääneen, kun ensimmäisen kerran koski koiraan ja totesi sen olevan "very naked" ja silti arvostelu alkaa varsin mukavasti. Kilpailuluokan jälkeen tuomari kehui ääneen Novaa, kuinka se on täydellinen ja liikkuu upeasti sekä kertoi, kuinka hän haluaa nähdä tämän koiran vielä joskus täydessä
turkissa. Rouvo Loistava on vaan aikamoinen paketti, karvoilla sekä ilman ! <3

Lauantai-iltana vähän sammaripyykkiä Muhniemellä ja sunnuntaina taasen kohti näyttelypaikkaa. Turolla alkoi tästä näyttelystä se viimeisen sertin "metsästys". Innolla jäämme seuraamaan, kauan tämä jahti jatkuu.
Sammareilla oli suomalainen tuomari, herra joka ei ole ennen ainakaan suomessa sammareita arvostellut. Tuomarin linja ei tainnut oikein aueta kenellekkään kehän laidalla, sen verta erityyppisiä koiria se sijoitti. Turo ei osunnut siihen olemattomaan linjaan mitenkään päin. Sen arvostelu olikin kuin vanhan auton katsastuslista, missä lukee isoin kirjaimin "hylätty".

Turo KÄY EH1, tuomarina Jouko Leiviskä
"Pienehkö uros, jolla voisi olla pidempi kaula. Voisi olla paremmin kulmautunut sekä edestä että takaa. Otsapenger voisi olla selvempi. Hieman lyhyt kuono-osa, samoin alaleuka voisi olla voimakkaampi. Hyvä hännän kiinnitys. Ei täydessä turkissa. Liikkeet voisi olla tehokkaammat. Esiintyy ja esitetään erinomaisesti."

Porvoon myötä laitettiin teltta ja ulkonäyttely vermeet talviteloille ja jatketaan sisänäyttelyiden parissa Tuuloksen ryhmiksessä parin viikon kuluttua.

Kuvasta kiitos Pilvi !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti